näyttelyt nyt
menneet näyttelyt
Näyttelyt> tulevat näyttelyt
TULEVAT NÄYTTELYT
Vuonna 2010 Keravan Taidemuseo juhlii kaksikymmenvuotista taivaltaan ja suuntaa katseensa omiin kokoelmiinsa ja taidemuseon ateljeetaiteilijoiden teoksiin. Juhlavuoden päänäyttely on Euroopassa jo käsitteeksi nousseen Leipzigin koulukunnan maalauksia ja valokuvia esittelevä Hiljainen vallankumous.
15.9. –28.11
HILJAINEN VALLANKUMOUS
Maalauksia ja valokuvataidetta Leipzigista
Saksalaisen maalaustaiteen hiljainen vallankumous alkoi Leipzigin taidekorkeakoulusta Saksojen yhdistymisen aikoihin. Opettajista erityisesti Neo Rauch nousi komeetan lailla kansainväliseen tietoisuuteen. Yhteistä näyttelyn teoksille on esittävyys sekä toden ja kuvitteellisen aineksen yhdistäminen salaperäiseksi, unen salattua logiikkaa noudattavaksi kokonaisuudeksi. Hiljainen vallankumous on tässä laajuudessaan ”Leipzigin koulukunnan” ensiesittely Pohjoismaissa. Keravalta näyttely jatkaa Tanskaan, Aalborgin taidemuseoon.
14.12.-20.2.2011
PUUMORSIAN JA METSÄN HÄÄT
Joulun alla taidemuseossa vietetään metsän häitä, joiden päämestareina häärivät orimattilalainen kuvanveistäjä Tapani Kokko, keravalainen Jasmin Anoschkin ja joukko ITE-taiteen taitajia. Luvassa on oheistapahtumien ryydittämänä hulvatonta puuveistäntää ja metsänväen tarinoita. Osa teoksista jatkaa näyttelykierrostaan Pariisin Suomen instituuttiin.