INFO

Ajankohtaista

25.2.2009
Keravan Taidemuseon teoksia suurnäyttelyissä
Nina Ternon Lemminkäisen äiti Ateneumissa, Rafael Wardin Kukkia valossa Didrichsenillä

Alkuviikosta Ateneumin taidemuseossa oli vilskettä, kun Keravan Taidemuseon kokoelmiin kuuluva Nina Ternon (1935-2004) pronssiveistos ja muut Kalevala-juhlavuoden suurnäyttelyyn valitut teokset etsivät oikeaa paikkaansa. Valmistumassa oli laajin Kalevala-taiteen katselmus vuosikymmeniin.

Perjantaina yleisölle avautuvassa näyttelyssä on yli kaksisataa teosta lähes kuudeltakymmeneltä taiteilijalta. Mukana on teoksia niin R.W. Ekmanilta, Akseli Gallen-Kallelalta ja Wäinö Aaltoselta, mutta kansalliseepos puhuttelee myös nykytaiteilijoita. Nina Terno on tunnettu erityisesti eläinaiheiden kuvaajana, mutta mytologiset teemat ovat myös olleet lähellä hänen sydäntään.

Keravan Taidemuseon kokoelmiin kuuluu kolme Ternon teosta. Ateneumissa esiteltävä teos on 1980 valmistunut Lemminkäisen äiti, joka pureutuu Ternolle ominaisesti elämän kiertokulun ja katoavaisuuden hyväksymiseen. Lemminkäisen äidissä yhdistyy surun, itsensä alttiiksi asettamisen ja pyyteettömän rakkauden teemat.

Vaikka Aune Laaksosen taidesäätiön kokoelma on nykyään esillä Tuusulassa, Keravan Taidemuseon kokoelmissa on edelleen noin 1300 teosta. Muiden taidemuseoiden lainapyynnöt kertovat jo jotain teosten arvostuksesta taidemaailmassa. Taidemuseolla on esimerkiksi kymmenkunta Rafael Wardin teosta, joista yksi on parhaillaan esillä taiteilijan 80-vuotisnäyttelyssä Didrichsenin taidemuseossa.

Rafael Wardin Värin aika Didrichsenin taidemuseossa 19.4. saakka
Kalevala Ateneumin taidemuseossa 27.2.-9.8.


kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

------

Lataa Marjukka Korhosen näyttelykatalogi (pdf)

------

7.1.2009
Keravan Taidemuseon uudeksi johtajaksi on nimetty Arja Elovirta

------

Valitettavsti luennoitsija Marja Väätäinen on joutunut perumaan Keravan opiston taidemuseossa pidettävän taidehistorian luentosarjan "1900-luvun kuvataiteen ääriviivoja" sairastumisen vuoksi.

------

Museo on suljettu

17.-31.3.Näyttelyn purku/ripustus
10.4.-12.4.Pääsiäinen
1.5.Vappu
21.5.Helatorstai
2.6.-16.6.näyttelyn purku/ripustus
20.-21.6Juhannus
1.9.-8.9.näyttelyn purku/ripustus
27.10.-10.11.näyttelyn purku/ripustus
6.12.Itsenäisyyspäivä
24.12.-27.12.Joulu
Pyhäpäiviä edeltävinä päivinä museo suljetaan klo 16. (9.4., 30.4., 20.5., 19.6., 5.12. ja 23.12.)

Kulkuyhteydet
Keravan Taidemuseo sijaitsee Nokian entisessä kumitehtaassa ns. Klondyketalossa.
Klondyketalo sijaitsee Keravan Saviolla rautatieaseman vieressä Helsingistä tultaessa oikealla puolella rataa.
Saviolle kulkee K-juna (ark.) ja N-juna (la-su), kts. www.vr.fi

Opastukset
Tilauksesta puh. 09 294 8090.
Opastuksen hinta 35 €, koulu- ja päiväkotiryhmien opastus 20 €.
Ryhmiä otetaan vastaan tilauksesta myös aamupäivisin.

Henkilökunta

Arja Elovirta
museonjohtaja
arja.elovirtakeravantaidemuseo.fi
puh. 040 7456 509

Kirsi Nuppola
amanuenssi
kirsi.nuppolakeravantaidemuseo.fi
puh. 09 294 8090

Taija Perkiökangas
museoavustaja
taija.perkiokangaskeravantaidemuseo.fi
puh. 09 294 8090

Soili Talja
tuottaja (harjoittelija)
soili.taljakeravantaidemuseo.fi
puh. 09 294 8090

Miikka Turtiainen
museomestari (harjoittelija)
miikka.turtiainenkeravantaidemuseo.fi
puh. 09 294 8090

Tilojen vuokraus
Keravan Taidemuseo vuokraa tilojaan yksityistilaisuuksiin.
Museossa on järjestetty mm. messuja, konsertteja, häitä, pikkujouluja ja syntymäpäiviä.



Keravan Taidemuseo
Klondyketalo
Kumitehtaankatu 5 F
04260 KERAVA
puh. 09-294 8090
AVOINNA
ma suljettu
ti-su klo 12–18
LIPUT
Aikuiset 4 € (alle 18v ilmaiseksi)
Opiskelijat, työttömät ja

eläkeläiset 2 €
Ryhmälippu á 2 € (väh. 10 hlö)
Erikoisnäyttelyissä voi olla korotetut lippujen hinnat.
Keskiviikkoisin ilmainen
sisäänpääsy.