| Ajankohtaista | Poikkeukset aukiolossa | Kulkuyhteydet | Opastukset |
| Henkilökunnan yhteystiedot | Tilojen vuokraus |

AJANKOHTAISTA

KERAVAN TAIDEMUSEO MUUTTAA: MUSEON OVET SULKEUTUIVAT 16.1.2012

Keravan Taidemuseon 21-vuotinen toiminta Saviolla sijaitsevassa Klondyketalossa päättyi. Helmikuun lopussa taidemuseo muuttaa Keravan keskustaan uuden Taide- ja museokeskus SINKAN tiloihin yhdessä Keravan museon kanssa.

Keskuksen näyttelytoiminta alkaa elokuussa 2012 teatteriohjaaja Kristian Smedsin kuratoimalla poikkitaiteellisten tapahtumien sarjalla (24.8.–9.9.), jonka jälkeen katsojat pääsevät tutustumaan Keravalla toimineen Ornon valaisintehtaan tuotantoon. SINKASSA tapahtuu kuitenkin pitkin kevättä. Smedsin luotsaama taiteilijaryhmä aloittaa työskentelynsä talossa jo tammikuun lopussa, mikä saattaa näkyä yllättävillä tavoilla myös talon ulkopuolelle.

Tuntumaa taloon ja sen toimintaan saadaan viimeistään Kerava-päivänä 17.6., jolloin keskuksen ovet ovat päivän ajan avoinna yleisölle.

TAVATAAN SINKASSA!

GRIGOR AUER -KIRJA ARVOTTU ASIAKASKYSELYYN OSALLISTUNEIDEN KESKEN

Peräti 518 kävijää osallistui Keravan Taidemuseon asiakaskyselyn yhteydessä Grigor Auer -kirjan arvontaan. Arvonta suoritettiin 17.1.2012. Onnekas voittaja löytyi Turun suunnalta. Voittajaan on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä.

Lämmin kiitos kaikille osallistujille mielenkiinnosta Taidemuseon kehittämistä kohtaan!
----------------------------------------------------------------------------


Museo on suljettu 2012

16.1.2012-Museo suljettu, muutto uusiin tiloihin

Kulkuyhteydet
Keravan Taidemuseo sijaitsee Nokian entisessä kumitehtaassa ns. Klondyketalossa.
Klondyketalo sijaitsee Keravan Saviolla rautatieaseman vieressä Helsingistä tultaessa oikealla puolella rataa.
Saviolle kulkee K-juna (ark.) ja N-juna (la-su), kts. www.vr.fi


Henkilökunta

Arja Elovirta
museonjohtaja
arja.elovirta(a)kerava.fi
puh. 040 318 3434

Kirsi Nuppola
museoamanuenssi, äitiysvapaalla

Jenni Meskus
vs.museoamanuenssi
jenni.meskus(a)kerava.fi
puh. 040 318 3435
Tiedotus, museokauppa, kokoelma-asiat

Laura Kauppinen
museolehtori
laura.kauppinen(a)kerava.fi
puh. 040 318 3436
Museopedagogia, opastus- ja työpajavaraukset

Joni Toivola
museotyöntekijä
toimisto(a)keravantaidemuseo.fi sekä joni.toivola(a)kerava.fi
puh. 09 294


Takaisin ylös




Keravan Taidemuseo
Klondyketalo
Kumitehtaankatu 5 F
04260 KERAVA
puh. 09-294 8090
AVOINNA
Museo on suljettu 16.1.2012 lähtien muuton vuoksi


MITEN?
Saviolle pääset kätevästi
K- ja N-junilla!

Autolla: Opasteet museolle alkavat Lahden moottoritieltä tultaessa heti Keravan liittymän jälkeen. Niitä seuraamalla olet museolla noin viidessä minuutissa.